Netin suurimmat vedonlyöntibonukset 2019

Kerroinvertailun tärkeys esimerkein!

Yllättävän moni ei erityisemmin kiinnitä kertoimissa pieniin eroihin, vaikka ne ovatkin yksi vedonlyöntimenestyksen merkittävimmistä avaintekijöistä. Moni saattaa olla siirtynyt esimerkiksi jo harjoittelemaan arvioiden tekemistä ja jättänyt täysin liian vähälle huomiolle kertoimien osuuden. Usein kuulee myös sanottavan, että voittajiahan tässä haetaan, niin onko sillä kertoimella merkitystä. On sillä! Luonnollisesti hyvät kohteet ovat myös elintärkeä osa menestyksellistä vedonlyöntiä. Kuitenkin nykypäivänä vedonlyöntimarkkinat ovat erittäin vahvat eikä massiivisia ylikertoimia ole varsinkaan suurien lajien pääsarjoissa enää olemassakaan, joten parhaan mahdollisen kertoimen saamisen merkitys korostuu entisestään. Mikäli ei omaksu tätä ajattelutapaa, niin tappiollinen vedonlyönti on ainoa tie ja siinä tilanteessa parempi vain jättää harrastus tai hävitä reilusti muistellen ylikertoimien kulta-aikaa kun muun muassa Pitkäveto lanseerattiin.

Pienet erot kertoimet suuremmassa otannassa

Tämä asia on onneksi loppujen lopuksi helppo ymmärtää ja huomioida, joten käydään se tässä läpi esimerkin kautta. Esimerkkien kautta käydään läpi sitä, että kuinka suuri merkitys oikeastaan onkaan pieneltä tuntuvalta erolta kertoimessa kohdemäärän kasvaessa.

Nämä asiat koskevat aivan kaikentasoisia pelaajia, vaikka vedonlyönti olisi vain harrastus, jonka tavoitteenakaan ei olisi voitollisuus, vaan esimerkiksi jännityksen tavoittelu. Jokaiselle on kuitenkin varmasti merkitystä, että kuinka paljon harrastus tulee maksamaan.

Mikäli tavoittelee vedonlyönnissä voitolle pääsemistä ovat juuri ne pienet erot usein kertoimissa ovat ne jotka tuovat sen mahdollisen voiton osuuden. Vedonlyöntimarkkinat kiristyvät jatkuvasti ja varsinkin isoissa lajeissa ja sarjoissa vedonlyöntiammattilaisetkin tekevät tulonsa hyvin pienistä marginaaleista ja marginaalien ollessa pieniä, niin jokaisella desimaalin osalla on merkitystä ja parhaat kertoimet tulee haalia mahdollisimman tehokkaasti pelikupongeille.

Kertoimien merkitys tulokseen esimerkein

Panostaso vaihtelee luonnollisesti paljon pelaajan mukaan, mutta otetaan tässä esimerkissä panokseksi 20€ per kohde, jonka lähimaastossa liikkuu varmastikin usealla panos per kohde.

1000 vetoa sujuu esimerkissä 53% osumatarkkuudella, jota voidaan pitää jo hyvänä, jos pelataan keskimäärin kahden vaihtoehdon kohteita, joiden molempien kertoimet vedonlyöntitoimisto on asettunut suunnilleen samoiksi. Eli olet tässä tapauksessa jo voittanut markkinat, mutta koska kertoimet eivät ole tasoissa ollen 2,0-2,0, vaan vedonlyöntitoimistot vievät erikokoisia siivuja välistä, niin tämä ei vielä tarkoita, että viivan alle jäävä tulos olisi positiivinen.

Tarkastellaan kuinka käy eri kertoimilla, kun lyödään 1000 vetoa 20 euron panoksella ja kohteista osuu 53 prosenttia:

1,85 kertoimella saat tilillesi takaisin: 1000 x 20€ x 0,53 x 1,85 = 19610 euroa, joten jäät miinukselle 390 euroa. (palautusprosentti 98,1%)

1,9 kertoimella saat tilillesi takaisin: 1000 x 20€ x 0,53 x 1,9 = 20140 euroa, joten jäät jo lievästi voitolle 140 euron verran. (palautusprosentti 100,7%)

1,95 kertoimella saat tilillesi takaisin: 1000 x 20€ x 0,53 x 1,95 = 20670 euroa, joten jäät voitolle jo mukavat 670 euroa. (palautusprosentti 103,4%)

Eli kyseisessä esimerkissä kymmenyksen ero kertoimissa, johtaisi jo 20€:n panoksella 1000 kohteella 1060€:n eroon tuloksessa.

Mikäli pelaa samalle lapulle useampia kohteita, niin ero vain kasvaa. Otetaan sama esimerkki, mutta yksittäisten kohteiden sijaan pelataankin tuplia. Otetaan sama panoskoko ja kertoimina 1,85 ja 1,95 ja riveistä osuu 27%. 1,85 kertoimilla tuplan kertoimeksi muodostuu 1,85 x 1,85 = 3,4225 ja 1,95 kertoimilla 1,95 x 1,95 = 3,8025

1,85 kertoimien tuplilla saat tilillesi takaisin: 1000 x 20€ x 0,27 x 3,4225 = 18481,50 euroa, joten jäät miinukselle 1518,50 euroa. (palautusprosentti 92,4%)

1,95 kertoimien tuplilla saat tilillesi takaisin: 1000 x 20€ x 0,27 x 3,8025 = 20533,50 euroa, joten jäät jo voitolle 533,50 euroa. (palautusprosentti 102,7%)

Eli kyseisessä esimerkissä kymmenyksen ero kertoimissa, johtaisi jo 20€:n panoksella 1000 tuplalla 2052€:n eroon tuloksessa.

Yhteenveto

Kuten esimerkit kertovat eivät pieneltä tuntuvat erot kertoimissa ole todellakaan vähäpätöisiä, kun kohteita tai rivejä kertyy reilummin, eikä siis kyseessä ole todellakaan vain isoilla panoksilla pelaavien vedonlyöjien huoli tai turhaa pilkun viilaamista. Vaikka vedonlyönti olisikin vain harrastus, niin miksi ei pienellä vaivalla tekisi siitä halvemman. Eihän sitä muussakaan asiassa täysin samasta tuotteesta olla valmiita maksamaan reilusti enemmän. Mikäli tähtää vedonlyönnissä voitolliseen pelaamiseen tai mahdollisimman hyvään tulokseen, niin on korkeimman mahdollisen kertoimen etsiminen yksi tärkeimmistä vedonlyönnin osatekijöistä hyvien kohteiden ohella. Tähän päälle lisää hyvät pelikohteet, on tie kohti voitollista vedonlyöntiä auki.