Netin suurimmat vedonlyöntibonukset 2019

Voitollinen vedonlyönti

Pyrkiessäsi parhaaseen mahdolliseen tulokseen vedonlyönnissä, kannattaa aina muistaa että monet muutkin ihmiset haluavat samaa. Pelikassan kartuttaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa sattumalla on oma suuri merkityksensä. Aivan ensimmäiseksi sinun kannattaa tutustua vedonlyönnin tärkeimpiin nyrkkisääntöihin, jolloin pystyt välttämään pahimmat sudenkuopat.

Sinun kannattaa myös muistaa, että parhaimmillaan vedonlyönti on tiimityötä puhtaimmillaan. Suomeenkin on aikojen saatossa muodostunut useita vedonlyönnin syndikaatteja, jotka käytännössä tarkoittavat ryhmiä, jotka yhteistyöllä pyrkivät voittamaan vedonvälittäjien rintaman. Älä siis missään nimessä jää yksin, vaan pyri keskustelemaan mahdollisimman monen ihmisen kanssa matkallasi voittavaan vedonlyöntiin.

Urheiluvedonlyönti useasta lajista

Parhaatkaan vedonlyöjät eivät useinkaan ota suurta määrää eri lajeja valikoimaansa, vaan pyrkivät maksimoimaan vedonlyöntituloksensa keskittymällä yhteen päälajiin, jossa menestystä sitten mitataan. Urheiluvedonlyönnissä sinun on pystyttävä tekemään koviakin ratkaisuja, jotka lopulta “toivottavasti” kääntyvät eduksesi. Älä siis pelkää olla eri mieltä muiden kanssa, mutta älä myöskään koskaan aliarvioi muiden todennäköisyyksiä.

Arvokilpailujen vedonlyönti

Vedonlyönti arvokilpailuista on usein tuottoisaa puuhaa, sillä parhaimmatkaan kertoimenlaskijat eivät pysty täysin ennustamaan lyhyen turnauksen tai yksittäisen kilpailun lopputulosta, ja näin ollen saatavilla on hyviä ylikertoimia.


Jalkapallo vedonlyönti

Jalkapallo maailman suosituimpana lajina tarjoaa mahtavat markkinat vedonlyöntiin. Pelattavaa löytyy vuoden ympäri, ja suurimpien sarjojen ottelut keräävät valtavia pelivaihtoja. Ymmärtämällä jalkapallovedonlyönnin salat pystyt tekemään suurta tiliä ja hyödyntämään osaamistasi vaikka läpi vuoden.

Vedonlyönti jääkiekosta

Jääkiekko suomen seuratuimpana lajina tarjoaa hyvät puitteet vedonlyöntiin. Sinun pitää päättää, kuinka yksittäisten pelaajien, maalivahtien ja muiden muuttujien vaihdokset ja ottelun sisällä tapahtuvat muutokset vaikuttavat pelin voimasuhteisiin.

Liiga vedonlyönti

NHL vedonlyönti

NHL jääkiekon suurimpana ja kovatasoisimpana sarjana tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia. Se on perinteisesti ollut sarja, josta suomalaiset vedonlyöjät ovat tehneet suuriakin summia rahaa. On myös puhuttu, että aikanaan ESBC:N NHL-arviot aiheuttivat useammankin vedonvälittäjän katkeamisen kokonaan.


MLB vedonlyönti

MLB eli kotoisemmin baseball on laji, jossa pelattavaa todellakin riittää. Joukkueet pelaavat kauden aikana hurjan (162 ottelua / joukkue) määrän otteluita, joten pelikohteita takuulla riittää. Sarjasta löytyy myös Amerikkalaiseen tapaan valtava määrä dataa analysoitavaksi, joten tutkittavaa riittää.


Ravit vedonlyöntikohteena

Ravivedonlyönti on aina ollut osa suomalaisen vedonlyöjän dna:ta. Nykyisin voit seurata livelähetyksenä lähes jokaista ravitapahtumaa kotimaassa (ja ulkomailla), joten et jää paitsi yhdestäkään pelikohteesta. Veikkaus myös tarjoaa pelikohteet pelavavaksi verkon kautta, joten pystyt hyödyntämään keräämäsi tiedot tehokkaasti.


Tennis vedonlyönti

Tennisvedonlyönti muuttuu jatkuvasti, ja bookerit kamppailevat yhä kovenevassa kilpailussa sekä sopulelejä että tapahtumapaikalla tapahtuvaa livevedonlyöntiä vastaan. Parhaimmillaan tennis tarjoaa kuitenkin erinomaisia ylikertoimia.


Euroviisut, tuottavaa vedonlyöntiä

Euroviisut ovat jo vuosia olleet parhaimpien vedonlyöjien kiinnostuksen kohteena, sillä niissä pystyt kovalla työllä ja analyysillä tekemään hyvää tulosta. Laulujen kuuntelu etukäteen ja maiden analysointi antaa etua, jonka pystyt muuttamaan rahaksi viisu-iltana.


Esports vedonlyönti

Vedonlyönti Esports kohteista lisääntyy jatkuvasti, ja lajin suurimmat tähdet nauttivat jo nyt supertähden asemasta. Kohteita ja erilaisia pelejä on valtavat määrät, ja on odotettavissa että tulevaisuudessa tahti vain kiihtyy. Lajista löytyy jo tällä hetkellä valtava määrä livelähetystä, jota seuraamalla pääset helposti käsiksi jokaisen pelin näkökulmaan.


Vedonlyönti Veikkaukselle

Pitkävedossa ensimmäinen pelilista näki päivänvalonsa vuonna 1993 marraskuussa. Viikkolista tarjosi pääosin suomalaista jääkiekkoa ja eurooppalaista jalkapalloa 40 ottelun verran. Pelitarjontaan tehtiin uudistuksia vuosina 1996 ja 2001, jolloin tarjottavien otteluiden määrä nousi. Nykyisin Veikkaus tarjoaa yhä lisääntyvää määrää kohteita sekä normaalissa vedonlyönnissä että livevedonlyönnissä. Myös Veikkauksen palautusprosentti eri kohteissa on noussut, joten se kilpailee nykyisin jo ulkomaisten kilpakumppaniensa tasolla.

Formula 1 vedonlyönti

FI autourheilun kuninkuusluokkana tarjoaa aina kisaviikonloppuisin valtavat määrät pelattavaa. Voit lyödä vetoa voittajasta, top 10 sijoituksista tai halutessasi vaikkapa keskeyttäneiden määrästä.

Livevedonlyönti

Live-vedonlyönti on viimesuosina ottanut valtavia harppauksia eteenpäin, ja kohteiden määrä on lähes räjähtänyt käsiin. Samalla kun seuraat otteluita, pystyt lyömään vetoja lähes mistä tahansa ottelussa tulevasta tapahtumasta. Livevedonlyönnin yleistyminen on myös synnyttänyt pelaajajaryhmän, jotka pelaavat lähes pelkästään live-otteluita.